Osa 2, ori Ero-Jukka

Jukka oli Herrasen Veikon hevonen ja oli minulla pohjakunnon ajoa varten. Veikko oli vaihtanut Jukan Bolströmin Sepolta Varkaudesta. Sitä ei tiedetä, kuka sen oli ajolle opettanut. Leppävirran ja Suonenjoen hevosmiehillä oli kaupoissa kierrellyt. Syntynyt ja ollut kolmivuotiaaksi Heinolan lähellä. Kun Jukka tuli minulle se oli nelivuotias.

Olimme Varkauden hevosmiesten pikkujouluissa ja siellä Tuomaisen Unto kertoi Jukan olleen hänen naapurissa ja tytöt sillä ajelleet, päässyt karkuun. Varoitti ”pidä varasi, se yrittää sitä”. Ja kyllä yritti, heti kun käänsi selkänsä oli lähdössä. Jos en olisi tiennyt tästä huonosta tavasta olisi varmaan onnistunutkin ainakin yhden kerran. Onneksi Jukka oli nuoria hevonen, varmaan huomasi ettei onnistu ja unohti koko homman.

Ajelin Jukalla metsäajoa sen alkutalven Tihusniemessäkin, jossa on hankalat maastot, kivikkoa ja jyrkkiä mäkiä. Ei ollut mitään ongelmia, toimi erittäin hyvin. Se totteli ohjastajaa, ei ollut niin hankalaa maastoa jossa olisi epäröinyt. Tällainen hevosen luottamus ohjastajaansa on mitä parhain ominaisuus, sitä ei voi koulutukella luoda, vähän voidaan vaikuttaa, mutta suurin tekijä on perinnöllisyys.

Minä asun tien päässä ja lasken yleensä hevosen vapaaksi piehtaroimaan ajosta tultaessa. Jukka oli vapaana päivät pitkät. Sinä talvena kulki talviautotie tästä pihan läpi, automiehet olivat ihmetelleet naapurin Tuomolle ”on kuin vahtikoira pihalla”.

Leppävirralla oli ravit sinä talvena helmikuun 16. päivä ja läksimme sinne Jukan kanssa. Siellä tapasimme rouvan, joka oli Jukan kotipaikan naapurista ja halusi nähdä millainen hevonen siitä oli tullut. Hän kertoi seuraavaa. Omistaja oli vanha mies, varsaa ei käsitelty lainkaan, vaan kun ovi avattiin se pääsi karsinasta suoraan tarhaan ja samalla lailla pois. Tarhakin siinä tallin seinustalla niin pieni että juuri kääntymään sopi. Kerran oli rukkanen pudonnut vahingossa karsinaan niin hangolla oli urkittu pois. Omistajan kuoltua perikunta myi Jukan. Kovastihan rouva ihmetteli miten luottavainen hevonen siitä oli tullut, kun ottaa huomioon sen ”lapsuuden”.

Eihän ne Jukan jalat kestäneet ja Veikon täytyi laittaa se viimeiselle matkalle. Tässäkin on yksi esimerkki siitä, miten tärkeää liikunta on hevosen kehitykselle.

Toim. lisäys: o. Ero-Jukka 1376-86, Ihme-Puli – Ero-Kukka, Ero-Lohko, kasv. Vilho Riihijärvi

Mainokset