Ilmoitauduimme tallikaverini Annen kanssa Työhevosharrastajien järjestämälle Käyttöajokurssille. Mukaan lähti 14-vuotias suomenhevosruunani Siro-Romeo (i. Romeo Lax, e. Veivin-Siro). Anne on harrastanut raviurheilua pitkään ja opettanut minutkin ajamaan hevostani. Minä puolestani olen ratsastanut pienestä tytöstä lähtien, mutta päässyt tutustumaan ajamisen saloihin vasta viime vuosina, siksi minulle on ennättänyt kertyä vain vähän ajokokemusta. Romeota liikutetaan monipuolisesti, mutta pääasiallisesti se toimii ratsuna. Edellisen omistajansa kanssa se on tehnyt metsätöitä, joten uskoimme hevosen selviytyvän päivästä hienosti ja me puolestamme pääsisimme oppimaan ihan uusia asioita.
Lähdimme Nurmijärveltä matkaan aamukahdeksan jälkeen. Vettä satoi tuolloin reippaasti ja puolessa välissä matkaa auton lämmityslaite hajosi. Emme antaneet pienten vastoinkäymisten haitata koska olimme odottaneet kovasti kurssille pääsyä. Perille päästyämme Romeo pääsi levähtämään karsinaan ja me puolestamme tervetulokahveille. Kurssin vetäjät esittelivät itsensä ja kertoivat päivän ohjelmasta. Tämän jälkeen oli meidän kurssilaisten vuoro esitellä itsemme sekä kurssille osallistuvat hevoset.
Aamukahvien jälkeen siirryimme varikkoaluelle. Siellä meille näytettiin ensin länkivaljastusta jonka jälkeen yhtenä kurssinvetäjänä toimiva Tanja Lundsten suoritti malliksi kaikki tehtävät sh-ruuna Uuraksen kanssa. Me kurssilaiset seurasimme sivusta silmä tarkkana. Tässä vaiheessa alkoi jo jännittää miten tulisimme suoriutumaan tehtävistä, osa niistä nimittäin vaikutti jokseenkin haastavilta. Tanjan demoesityksen jälkeen valjastimme Romeon koppakärryjen eteen ja lähdimme suorittamaan tehtäviä. Meitä opastettiin kaikissa tehtävissä ja ohjaus oli ainakin itselleni tarpeen. Kokeneempana kuskina Anne suoritti ensin kaikki tehtävät ja sen jälkeen ajoin itse. Olin tyytyväinen suoritukseeni vaikkakin totuuden nimessä on myönnettävä, että kokenut hevoseni paikkasi virheitäni monessa kohtaa. Suorittamamme tehtävät: ajaminen suoraan, pujottelu keppien välistä käynnissä sekä ravissa, ahtaassa paikassa kääntäminen, rata jossa oli kymmenkunta ämpäreistä rakennettuja portteja, kumisevan sillan ylitys, häiriötekijöiden ohittaminen, lastausharjoittelu, paikallaan seisominen ylä- ja alamäessä, kulmaperuutus ja kannen yli ajaminen (hevonen ei saanut astua kannelle, ainoastaan pyörän piti kulkea kannen yli).
Maittavan lounaan jälkeen meille opetettiin kädestä pitäen länkivaljastusta. Romeo seisoi kärsivällisesti keskellä pihaa, vaikka valjastamiseen menikin runsaasti aikaa. Saimme valita mitä hevosen perään laitettaisiin ja päädyimme nelipyöräkärryihin, jotka olivat meille uusi asia, samoin ajaminen köysiohjilla. Tehtäväradalla suoritimme useimmat tehtävät, mutta esimerkiksi ämpäreistä rakennettu rata tuntui liian haastavalta näiden kärryjen kanssa.
Kurssipäivä vierähti nopeasti ja tunnelma oli koko päivän korkealla. Sääkin parani päivän edetessä. Päivän päätteeksi kurssilaisille jaettiin todistukset ja saimme vielä nauttia varikolla pullakahvit. Romeolle annan koko päivästä 10+: se toimi ja käyttäytyi kaikin puolin kiitettävästi. Romeo suhtautuu kaikenlaiseen työntekoon hyvin vakavasti ja se on aina valmis tekemään töitä, näin myös tällä kertaa. Sain nähdä hevoseni omassa elementissään ja me Annen kanssa opimme paljon uusia asioita. Päivä oli pitkä, mutta antoisa: opin, että hevosen kanssa voi harjoitella ajaen erilaisia tehtäviä kotioloissakin ja niitä tulemme myös harjoittelemaan. Kiitokset Työhevosharrastajille loistavasta ja erittäin hyvin järjestetystä kurssista!
– Tuija P. ja Siro-Romeo