Savottaan sydämeni ohjaa

-Tarina kertoo Haukivuoren metsätyökurssin tunnelmista tammikuussa 2015-

Heleä nauru kantautuu ulko-ovelle asti. Lämmin vastaanotto ja samanhenkiset ihmiset tekevät aamukahvista ja esittelykierroksesta voimaannuttavan. -Sielun ruokaa. Saamme monisteet kuin koulussa konsanaan. Tavaamme lappuja tietoa hamuten. Pitkät pirtinpenkit narahtaa asennon vaihdosta, kun persukkeet luistaa taaksepäin, mitä intensiivisemmin asiaan uppoutuu.

Nokipannukahvit, kuva: Riina Törnqvist

Nokipannukahvit, kuva: Riina Törnqvist

Eino Leikas nojaa arvokkaasti uunin kupeeseen ja puolella lauseella saa meidät kurssilaiset hyppäämään työvaatteisiin ja lähtemään tallille työkavereiden, hevosten luokse. Tepsukka-tamma tulee aamuheiniltään rauhallisesti valjastettavaksi. Elli-tamma menne puolen ryhmän kanssa toisaalle valjastuspuuhiin. Huomaan, että valjastus on kuin kudin. Säännöt on samat, mutta käsiala erilainen. Huomaan haaveilevani taas omasta hevosesta, kun aisaremmejä laittelen. Konkarit neuvoo ja opastaa jokainen omalla tyylillään, menen vähän sekaisin – laitan loppuun -pääasia, että pirunnyrkki pitää.

Työkaveri Tepsukka on valmis. Rekeen on lastattu nuotioevästä, tukkisaksia, kirves, heinillä täytettyjä juuttisäkkejä pepukkeiden alle-luksusta! Eino neuvoo menemään tielle varmistamaan ylityksen turvallisuuden. Tepsukka saattaa alkaa ”tanssimaan” auton kohdatessa. Seison tiellä, huidon :” Reitti vapaa, ei autoja!” Kohta huomaan tuijottavani reen takavaloja – olen väärällä tiellä. Hilipasen työporukan kiinni. ”Minä voin kävellä vähän, kun tuli tuossa valjastuksessa vähän vilu.” Mumisin kiukusta, kun olin taas tajunnut/kuullut väärin.

Aisojen narina, suksen kahina ja kolina on niin lumoavaa – huomaan hypänneeni jalaksille. Tien ylityksen jälkeen laani ja nuotiopaikka näkyykin. Kuusikko on kaunis. Metsuri on tehnyt kaunista jälkeä. Kuusitukkeja makaa ylväänä pystykarsitun metsän siimeksessä. Jatkamme kuusikon läpi ropsimetsään. Minä kävelin, kun jäin rupattelemaan Einon naapurin kanssa, joka oli tullut myös savottaan. ”Kävely tekee hyvää.”Tuumattiin. Ja minulla ei ollut enää vilu.

Kuormaa tehdään Ellin vetämään rekeen. Kuva: Riina Törnqvist

Kuormaa tehdään Ellin vetämään rekeen. Kuva: Riina Törnqvist

Rekeen nousi koivuvaneria ja ropsia. Puut liukuivat kivasti paikalleen jäisen rungon ansiosta. Tepsukka tiesi milloin ajateltiin laanille lähtöä. Siinä voima mylvi. Kavio etsi oikean sijan, paino meni längille, työukot- ja akat vielä puoliksi kyydissä. ”Paikka!, ei mene vielä!” Eino puhuu rauhallisen napakasti ohjat löysällä. ”Joko on kaikki!?” Sitten jo mennään. Tepsukka on herkkä hieno ja vahva hevonen. Lunta on välillä lapaan asti ja tamma puskee määrätietoisesti eteenpäin. Kylmät väreet menee voiman aistiessa.

Tullaan purkupaikkaan, taidan nähdä näkyjä. Sillä Vexin piti olla vakavasti sairaana sairaalassa. Siinä hän tepsuttelee, sama viekas ilme kasvoilla ja jutut on yhtä kaksimieliset, kuin aikaisempinakin tapaamiskerroilla. Piristävä kohtaaminen. Taas hän heittää tarinaa, muut nauraa mahat kippurassa, mulla menee taas ensiyöhön, ennen kuin tajuan jutun juuren. Toisten nauru kuitenkin tarttuu ja puu liikkuu siinä samalla. Kiva kun Vexi jaksoi tulla piipahtamaan. Koitan varastaa Vexiltä jotain edes pikkusen – alituisen huumorin ja ilon. Toivon hälle kaikkea hyvää.

Tammat Tepsukka ja Elli tuovat puita laanille. Kuva: Siru Saarinen

Tammat Tepsukka ja Elli tuovat puita laanille. Kuva: Siru Saarinen

Laanilla oli välillä kolme heppaa. Töihin oli saapunut Hankasalmelta Ulla-heppa Mattinsa kanssa. Pienhevoseksi aluksi luulin, niin pieni ja säyseä tamma. Ulla oli reipas, hangessa kuormapäällä keveästi ravia otti. Kuormatessa Matti sai nostella puuta kyytiin rauhassa, kun ohjat olivat kiinni pienesti, jossain kasan rungossa.

Kuormia tehtiin ja purettiin. Koivuvanerit omaansa ja ropsit omaansa. Elli-heppa toi laanille kuusta lähimetsästä, jossa nuotiokin jo kutsui. Nokipannukahvi ja makkara teki poikaa. Tanja istui tulilla kuin metsän haltija villaviitta yllään. Nuotio räiski, tasainen puheensorina oli kuin musiikkia. Hevoset kauempana rouskuttivat heinää. Hyvän tuoksuista ja näköistä heinää olikin. Ihanan lehtevää, niittyleinikit olivat keltaisia ja tuoksu oli makean ja raikkaan kesän tuulahdus, että huomasin painaneeni pään sylilliseen heinää – Söinkin.

”Valjastusta tarjolla!” Huhuilee Matti Ellinsä kanssa. Juontohommia tiedossa. Siinä hommassa saa olla valppaana ja tehdä yhteistyötä hevosen kanssa taukoamatta. Jätetään parireki parkkiin ja otetaan aisat ja juontosakset perään. Ellillä on kuolaimettomat suitset – Toimii kuin ajatus! ”Hop!” Pyydän eteenpäin ja lähdetään sakset kolisten metsään. Etsitään pitkä kuusi, ennakoidaan ja suunnitellaan laanille ajo. Sakset on purreet tukkiin ja sit mentiin. Tukki pyörii jaloissa. Huomaan hyppiväni tosi ketterästi. Samalla jotkut silmät minussa katsoo ja ohjastaa Elliä pujottelemaan kohteeseen.”PRRRSOOO!” Päristytän niin, että räkä lentää. Into ja onnistuminen Ellin kanssa pursuaa rinnasta, että tuntuu. Uudestaan!

Aika on mennyt siivillä ja päivällinen odottaa Erämajalla. On lähdettävä, että pääsee huomenna takasin. Hevoset riisutaan ja hoidetaan. Vettä tarjotaan hetsiltää. Karsinassa odottaa makoisat porkkanat ja se ihana heinä. Rapsutukset ja kiitokset tästä päivästä.

Salli Suhonen on loihtinut meille herkut. Tänään tarjolla läskisoossia. Jösses kun maistuu hyvältä paikallisen leivän kanssa. Salli on HevosTopi vainaan sisko. Topi on antanut kokemuksellaan ja taidoillaan paljon hänen elämänsä aikana. Topinturinoita aion käydä lukemassa netistä oikeen ajan kanssa. Taas oikeen sydäntä kutittaa, kun ajattelen miten hienoa saada kokea Topin elämää hevosten parissa lukemisen kautta.

Iltapuhteiksi saimme tehdä ohjaksia ja riimunnaruja pitsaamalla. Purin yhden riimunpään ainakin kymmenen kertaa. Mutta tein, tein niin pitkään, että sain sen jotensakkin edes oikeen. Muilla pitsaaminen oli hyppysissä hienosti. Ohjat ja riimunnarut menevät palkinnoiksi harrastajien keskuuteen.

Pesulle ja pehkuun. Matit taisivat käydä vielä illalla tammojensa luona tarjoamassa vettä. Yö oli palauttava. Kaunis kuu pilkahteli pilvien läpi kun silmiä piti yöllä aukoa. Aamukaffen tuoksu sai pirteänä hereille. Ruodossa tuntui ihanasti edellisen päivän uurastus. Tänään roppa vertyy sillä millä jumi on tullutkin. Oi, niin suun mukaista puuroa. Tällä jaksaa. Pakkaan ruisleipäsiivun ja pullan paperiin evääksi. Olen kai niin raavas työntekijä, että pelkkä makkara häviää kuin pieru saharaan energiastani. Vaalin hyvää, puhdasta lähiruokaa – se on itsensä ja maapallon hoitamista.

Tälle päivälle on luvattu lunta ja paljon. Kostea ilma ja tuuli saa hyppimään paikallaan. Tuijan länkiä ja mäkivöitä testaillaan Tepsukalle. Eino opastaa rahkeiden pituuksissa. Rahkeet on miun säätöjen jäljiltä – opettelin illalla aikani kuluksi. Valjastetaan hevoset viimein omiin vermeisiin ja metsään. Ropsi liikkui ja niin liikkui ja värisi lihaksenikin. Kylmä taisi päästä luihin ja ytimiin. Tulilla odotti lämpö, maukas kahvi ja SE pulla! – Päivä pelastettu. Lämpö voitti ja eiku hommiin.

Tepsukka odottaa laanilla kuorman purkamista. Kuva: Riina Törnqvist

Tepsukka odottaa laanilla kuorman purkamista. Kuva: Riina Törnqvist

Savotassa oli välillä meinikiä ruuhkaksi asti. Saatiin oottaa Tepsukan kanssa riihiristeyksessä, ettei tulla vastakkain kapealla uralla. Tepsukkaako se paikalla pysyminen suiversi, niin että viimein lähti aisat natjuen ja minä tein lennokkaasti kupperiskeikan takaperin hankeen. Kerään luuni, puhdistan lumisen kuontaloni ja palaan ohjaksiin. Hymyilyttää.

Elli hepalla oli samat ajatukset metsässä – ei tänne seisomaan ole tultu kovin pitkäksi aikaa. Ohjat luistivat ropsista, Ellillä oli kakkonen silmässä. Matti hyppää kuin jamespondi kuorman päälle kyljelleen ja vetää itseään puita pitkin lähemmäksi ohjia, jotka jo kohta tipahtavat hankeen reen vierellä. Ketterä ukko sai kuin saikin ohjat ongittua vauhdissa lumen seasta ja sitten kuin mitään olisi tapahtunut, niin akat kyytiin ja laanille. Hevosmiehen ja – naisen ihanaa arvaamatonta arkea.

Lapiotakin sai heiluttaa urakalla, kun kasat olivat lumen peitossa. Alumiininen lapio ja pakkaslumi – perhana kun se ei pysynyt siinä kyydissä – jäi paikalleen. Kun muut lähti purkamaan kuormaa, olin kuin koiranpentu ja tassuilla kaivoin lunta niin, että se lensi jalkovälistä piitkälle. Huomasin nauttivani lumipuuhasta ja nauratti. Välillä vilasin lumipöllyn läpi, näkeekö kukaan. Kohta sieltä jo tultiin, harja rytmikkäästi heiluen. Ohjaksissa oli päivän nuorin ohjastaja, Jani 11v. Janin oma hevonen katselee touhuja pilven reunalta, joka kerkesi viimeisellä matkallaan olla taiteilija Anssi Okkosen käsittelyssä Nurmeksen kauniissa maisemissa.

Aurinko alkoi laskea, päätettiin lopettaa. Toisesta reestä kuului huuto: ”On käytävä vielä kierros, vaimo jäi mehtään!”

Tepsukka Kuva: Riina Törnqvist

Tepsukka Kuva: Riina Törnqvist

Näihin tunnelmiin. Jään odottamaan neljättä kurssiani.

Nina Ruti

 

 

Mainokset