Tarina Virmaliinasta, vuonna 2015 työkantakirjatusta suomenhevostammasta.
Virmaliina on ostettu meille vuoden ikäisenä varsana. Olemme tyttäreni kanssa opettaneet sen ajolle ja ratsastukselle itse. Viime aikoina ratsastelut ovat kuitenkin jääneet vähiin, kun nuo ajohommat ovat aina olleet Virmalle mieluisempia. Virma oli helppo opettaa varsana ja se ei ole ikinä temppuillut eikä juonitellut aisoissa. Sillä ajettiin ensimmäinen hääajokin jo kolmevuotiaana vanhoilla kieseillä.
Virma on luotettava ja rauhallinen hevonen. Kotona Virma on tallinsa pomo. Meillä on ollut muitakin hevosia sen kanssa ja johtajan paikkaa ei ole tarvinnut muiden kysellä. Omanarvontuntoinen hevonen, joka ihmistä kohtaan on kuitenkin nöyrä ja reilu.
Sen kanssa on aina voinut mennä uusiin tilanteisiin ja paikkoihin luottavaisin mielin. Sillä on ajettu hää- ja eläkeajoja, ajelutuksia yleisötapahtumissa, myös talutusratsastus onnistuu. Viime vuonna Virmalla oli ruumiskärryjenvetäjähevosen rooli lyhytelokuvassa nimeltä Tappura-Mikko. Filmaukset sujuivat hyvin. Viime vuonna myös karhittiin ja kynnettiin ensimmäisiä kertoja. Kotona Virma on osallistunut pikkutöihin esim. aitatolppien keräykseen ja myllyssä käyntiin ym. Kaikkiin töihin se osallistuu mielellään ja nöyrästi. Tänä vuonna on tarkoitus osallistua SM-työmestaruuskisoihin.
Työohjille on käyttöä!
Terveisin Maritta ja Maikki Vuorela
Kuvat: Maritta Vuorela
Toim.huom.
Työhevosharrastajat antavat vuosittain tunnustuksena kaikkien työkantakirjattujen hevosten omistajille työohjat.