Harju-Yökyöpeli

Tarina Harju-Yökyöpelistä, vuonna 2015 kantakirjatusta suomenhevosorista.

CIMG7500Harju-Yökyöpeli on mielenkiintoinen yhdistelmä nöyryyttä ja ihmisen kunnioitusta sekä herkkänahkaisuutta ja omanarvontuntoa jopa itsepäisyyteen asti. Hänellä pitää olla asiaan sisäinen motivaatio tai homma ei kulje. Toisaalta herra on myös varma ja luotettava, ehdottoman kiltti.

Sen kanssa ei tehty paljon mitään, mutta vähän kaikkea: ajo-opetettu 2-vuotiaana, jonka jälkeen perässä on ollut lanaa, jyrää, kärriä vaikka minkä näköistä, rekiä, haravakonetta, rullaharaa ja kerran niittokonekin (oli vain viallinen rakkine, joten käyttö jäi…) ja niin edelleen. Kerran on osallistuttu Kaavin vetokisoihin, jatkossakin pyritään menemään, milloin päästään.

Ratsuopetus alkoi 4-vuotiaana lännenratsastukseen suuntautuen. Nykyisin enimmäkseen maastoillaan, sillä niin emännältä kuin hevoselta tahtoo puuttua kärsivällisyys kentällä pyörimiseen. Tärkeintä on, että käytännössä asiat toimivat – jos siis saan päähäni poimia selkään ratsastusmaastosta löytämäni kitisevän peltisankon, hevonen kestää kasassa ja kantaa sen kotiin tyynesti, sillat ylitetään eikä koneita pelätä.

CIMG7515Lisää Harju-Yökyöpelistä nettisivuillani Vilkkoni sekä Facebookissa (jota tosin käytän hyvin vähän) Tmi Vilkkoni -yritykseni kautta.

Terveisin
Aila Vilkka, Imatra